Meillä on ollu tässä nyt vähän tutkiskelua ja ihmettelemistä Doran kainaloihin ilmestyneiden punaisten kohtien kanssa. Karvoja myös irtoillut monesta kohtaa eikä se voi lopettaa kirputtamista tai rapsuttamista.
Tilanne on vaihdellu hyvästä huonoon vuorotellen, nää on jo suunnilleen viikon vanhoja kuvia. Käytiin näyttämässä kasvattajalle, että mitä näille kannattaisi tehdä ja saatiinkin hyviä neuvoja. Alettiin suunnilleen niihin aikoihin syöttämään Doralle murojen mukana B-vitamiinia ja jotain öljyä, jonka nimeä en nyt muista. Aikasemmin annettiin englanninbulldogille ainakin lohiöljyä.
Ääneen mietittiin vanhempien kanssa, että olisko Doralla jotain stressinpoikasta kun nää jäljet ja aggressiivinen rapsuttaminen alkoi edellisen mökkireissun jäljiltä, mutta ei se nyt näytä loppuvan millään. Kainalot on jo paremmat, mutta karvoja on nyt alkanut lähteä mm. naamasta ja korvan yläpuolelta. Pidetään neiti tarkkailussa..
Stressiepäilyt ollaan jätetty sikseen, koska Doralla ei ole esimerkiksi paino laskenut, jota stressi yleensä aiheuttaa. Tietysti sekin on ihan yksilöllistä.
Dora painaa tällä hetkellä jotain parisataa grammaa yli 16kg, toisin kuin Doran sisko painaa jo jotain 25kg!
omistajalta kysytty lupa kuvan käyttöön. :-)
Kuvassa siis Doran sisko, SnowWhites Betsy (Senorita&Cletus). :-)
Jokunen päivä sitten käytiin juoksuttaa Doraa meiän lähellä sijaitsevalla mäellä, jota se tykkää juosta ylös ja alas lumipallojen toivossa. :-D
Meiän oma pieni narri. :-)
Ja tietysti lenkin jälkeen piti päästä pikkusylikoirana kainaloon nukkumaan...
mamma sensuroitu
Se siitä taas vähäks aikaa, odotellaan että lomalainen saapuu. :-)
Postaustoiveita saa laittaa, tai mitä vaan asiallisuuden nimissä!
Ihanaa kevään odotusta kaikille! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti