keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kauniita kesäpäiviä

Jännäiltiin SW Rumbling Rosien "Tyynen" omistajan kanssa miten koirat tulee toimeen ku molemmilla oli ollut juoksut, onko kumpikaan ihan kamala AKKA, mutta vaikkei aiemminkaan ollut mennyt todellakaan huonosti, tuntu että juoksujen jälkeen ne tuli vielä paremmin toimeen! Positiivinen ilmestys. :-) 

Taltioin muutaman kuvan neitien pihalla temmeltämisestä



Se pieni juttu nimeltänsä uhmaikä?

Uhmaikä? Mikä se sellanen on? Mikä ikinä se onkaan, luulen että meillä myllää sellanen. Uskooko kukaan edes koiran uhmaikään?

Aiemmin Googletin koiran uhmaiästä infoa, niin löysin foorumin (jota en nyt sitten löytänyt), jossa luki että uhmaikä on tekosyy huonokäytöksiselle koiralle?

Tällästä meidän "kuriton rakki" on saanut aikaan..


 saanko nyt jonkun herkun?!

 purukalustotreeniä on siis harjoitettu..

Ompelin sitten Doralle ton pedin uudestaan kiinni, laitoin sinne vaahtomuovipatjan sisälle.
Onneks en nähny vaivaa sen ompelemisen kanssa, koska leikikshän seki meni..


Toi IKEAsta ostettu englanninbulldoggi pehmolelu kyllä pysyy ihan ehjänä? Siinä ei oo ku tasan yks reikä joka tuli leikkimisen yhteydessä. :-D En käsitääääääää

Nyt ollaan hankittu Doralle tälläsiä purukalustoherkkuja


Ja JESTAS, ne on kyllä kelvannut! Dora ei oo aiemmin ollut moksiskaan jos siltä on otettu joka lelu tai luu pois, mutta näitä ei ihan pakoilemista saakaan! :D

Ollaan kyseisiä luita (Oscarin naudanputkiluita) ostettu ihan K-Supermarketista, hinta on vajaa 6euroa. 
Nykyään kun tilaillaan ruuat Kennel Rehusta, huomasin että niillä on myös myynnissä naudan putkiluita, jotka ovat oikeasti putkimallisia, eikä halkaistuja putkiluita. Niillä hintaa on taas tasan 8euroa.. Tiedä sitten kummat on parempia. Kyllä nää nykyisetki on Doralle hyvin kelvannut, mutta tekemistä on ehkä liian vähän, koska kun liha ja ydin on syöty, ei luu kiinnosta enään, eli itse LUU menee 'hukkaan'?

Anyways, näitä nyt löytyy vielä pakastimesta eikä koirakaan ole valittanut joten antaa syödä niitä. :)

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ihopäivitystä!


Tässä VIIKON tulos ruokamuutoksen jälkeen! Olinkin lisännyt tän kuvan Elämää Amerikanbulldogin kanssa- Facebook sivulle varmaan viikkoja sitten.

Joo elikkäs me syötettiin Doralle pitkään kesälomalla Oscarin koiran jauhelihaa, riisiä ja keitettyä PORKKANAA. Porkkana-allergia, check.

Sen jälkeen alotettiin Joserakuuri eli papanakuuri, joka sisälsi maissia..
Maissiallergia, check.

Tämän hetkinen ruokavalio näyttää tältä. 


Kyseiset pötkylät ostettu Mustista ja Mirristä, johon meillä on kanta-asiakaskortti, jolla saa 10% alennuksen.


Kyseinen kuva on otettu 1.9.2013, aamupäivällä, jonka jälkeen vanhemmat lähti sieneen, otti koiran mukaan ja kutinaa ilmeni taas. Lienee nyt tietyt heinät ja sieni-, sekä homeitiöt leijailla metsissä.

Soitin eläinlääkärille asiasta, josko esimerkiksi antihistamiini auttaisi. Eläinlääkäri kehotti ensin kortisonia suun kautta tai Atopica pillereitä, koska antihistamiini ei yleensä toimi eläimillä niin hyvin, ainakaan koirilla. Atopicaa sitten suositteli viimeisenä, koska se sattuu olemaan niin kallista (30 pilleriä yli 60e ja Doran koon vuoksi niitä täytyisi antaa kaksi päivässä, joka olisi siis yli 120e per kuukausi). Tietokoneelta se sitten huomasi, että Doralla on ollut sikaripunkki, eli kortisoniakaan ei pystytä antamaan, ettei se sikaripunkki räjähdä uudestaan päälle.
Tällä hetkellä ollaan pesty Doraa joka toinen päivä Malasebillä. 


Kyseinen puteli maksoi vajaa 30e jos en väärin muista. Sanoisin ettei ihan järkyttävän paljoa ole ollut apua, mutta jatketaan nyt vielä jonkun aikaa pesemistä, kun ei ne tuloksetkaan ihan heti näy. :)

Tällaisia iho-oireita Doralla on edelleen näkyvissä.

 molemmista korvista löytyy tälläsiä kuivia kohtia, jotka ilmeisesti kutisee mahdottoman paljon, nyt muutaman päivän sisällä se on raapinut niitä yksinään verille.

 polvessa pieniä näppylöitä

 tämä lienee syy äitin antamaan lempinimeen 'rupikonna'

 tälläisiä finnin näköisiä pieniä näppylöitä, jotka sitten kutisevat.

Mitään tietoa mitä ne  mahtaisivat olla? Kaikki apu on tarpeen..