sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Huolestumisen multihuipennus

Vaivaa vaivaa vaivaa.. 

Dora tuli mökiltä viime maanantaina ja kauhistuin kun näin sen. Sen polvesta puuttui karvat kokonaan, päässä oli taas se hyttysen pistos, jonka se oli päässyt raapimaan auki (reikäpää), sisäreidet ihan auki/syötynä eikä vasempaan kankkuun pari viikkoa aiemmin ilmestynyt mysteeripatti ollut vieläkään laskeutunut. Ei se kyllä ole nytkään.

Tältä Dora näytti siis mökillä.


Taas ne kainalot.. Ja äitillä näköjään jääny kynsileikkuri kotiin!

Eläinlääkäri oli taas tullut tutuksi mökillä ja se oli määrännyt Doralle antibiootin Kefavet 750mg
10. päivän kuurin jälkeen se näyttää tältä.


Karvat on sentään lähtenyt jo kasvamaan tähän ainakin, kyllä kainalotkin on jo paremmat, mutta rapsutus ja kirputtaminen on edelleen aikamoista.

Suunnilleen kolme viikkoa sitten me huomattiin myös tällänen neidin persauksissa.

 tää ei jostain syystä suostunut kääntymään vaakatasoon

Eli siis tollanen patti pakarassa. Me tietämättömät luultiin ensin sen olevan anaalirauhanen, jota se ei sitten ilmeisesti ole. Kahdella aiemmalla koiralla anaalirauhaset on tyhjentynyt aina omatoimisesti, joten tällänen anaalirauhasjuttu on meille aika tuntematon. 

Soitinpahan taas Jär-Vetiin varmuuden vuoksi (vaikka Dora ei edes arista tätä pahkuraa) ja he käski meidän odotella josko se siitä itsekseen laskeutuis tai puhkeaisi. Tietysti jos koira alkaa sitä aristamaan, niin täytyy heti viedä lääkäriin.
Pari viikkoa mökillä, jossa eläinlääkärissä (iho-ongelmien vuoksi) käydessään vanhemmat oli kysyneet tästä patista, jolloin eläinlääkäri oli epäillyt sitä mätäpaiseeksi tai rasvapatiksi eikä viitsinyt puhkaista sitä, ettei siinä ole sitten tulehtumisen vaaraa kun siihen jäisi avohaava. Käski odotella.

Patti ei kasva, ei pienene, ei arista. Itse voisin aika varmasti veikata rasvapattia.

Ja se asiahan voi selvitä meille jo TÄNÄÄN, koska matkamme käy taas eläinlääkäriin.

Selvä korvatulehdus.

Aristaa niiiiiiiiin paljon tätä tummempaa korvaa, rapsuttelee sitä ja ravistelee pääkoppaa epävarmasti. Ei anna edes katsoa kyseiseen korvaan, saati sitten antaisi putsata.. Kyllä meitä taas viedään..  

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Amerikkalainen rakkaustarina


...nimittäin Dora ja meidän amerikanrauta, jossa Doralla itseasiassa alkoikin ensimmäiset juoksut. Kyllä, luit oikein. Onneksi oli autosuojus päällä. :-D

Doralla on siis päällään myös hihna, jotta sain sen pidettyä autossa, kun ei uskottu koiran autovaljaiden sopivan kyseisiin turvavöihin, mutta myöhemmin tuli todettua että olisihan se sopinut. Nou hätä, koira tuli pidettyä autossa vaikka se muutaman kerran oliskin halunnu heittää etutassut autosta ulos. :-D

Ruokavaliota

Dora on siis syönyt alusta asti Joseran papanoita, joita ostimme kenneliltä. Moneen kuukauteen siitä eteenpäin ei ollut mitään ongelmia. 

Valitettavasti en nyt yhtään osaa arvioida milloin Doran mahdolliset ruokaongelmat alkoi.
Eli tämä täälläkin puhuttu jär_kyt_tä_vä rapsuttamisen määrä. Sanotaan vaikka että viimeiset 3kk sitten huomattiin että nyt ei oo kyllä kaikki reilassa.

Ensiksi Doralta alko lähtee karvoja rapsuttamisen ja kirputtamisen yhteydessä, jonka jälkeen alko itkeminen rapsuttamisen yhteydessä ja raapiminen siirtyi myös korviin.



Käytiin ottamassa eläinlääkärissä näytteet ihosta, jolloin löyty pieni sikaripunkin alku, johon Dora sitten kuitenkin sai antibiootit. Tällöin ei vielä otettu korvista näytettä, koska ne eivät olleet vielä niin pahan ja arveltiin niidenkin ärtyneisyyden johtuvan sikaripunkista. Antibioottien lisäksi saimme ohjeen ostaa Epi-Soothe nimistä shampoota, jonka kuuluu rauhoittaa kutiavaa ihoa.

Antibiootin jälkeen eläinlääkäriin, kun ei rapsutus loppunut. Käytiin ottamassa näytteet korvista samalla kun oksetettiin Dora talipalloverkon takia (kyseisestä reissusta voitte lukea painamalla TÄSTÄ).   Arvatenkin korvista ei löytynyt _mitään_, ei edes hiivaa?

Ei mitään avuksi, käytiin Jukalle (kennelin pitäjälle) puhumassa tästä ja näyttämässä rapsuttamisesta syntyneitä jälkiä, jonka jälkeen päätettiin kokeilla ihan vaan papanakuuria, ettei mitään lihaa, riisiä tai vihanneksia. Aiemmin oltiin tässä papanoiden kanssa syötetty myös lohta, broileria ja jotain ihme muussattua sydäntä sekä vatsaa. Kyseiset lihapötköt ostettu ihan eläinkaupasta (Jatapet, Punainen Pallo, Musti & Mirri tms).

No, mun mielestäni ei näkynyt minkäänlaista edistystä/apua tästä papanakuurista.
Tottakai kaiken näiden iho-ongelmien jälkeen tulee KESÄ ja hyttyset.

 kuva kaulasta hyttysten pistosten rapsuttelun jälkeen..

ja huonoa kuvaa korvasta, koska kyseinen tummempi korva on ilmeisesti todella arka

Rehellisesti ajattelen suhteellisen monia kirosanoa päässäni, kun ei noista ihojutuista vaan tunnu tulevan loppua ollenkaan.

Neitihän on nyt mökkeilemässä punkkiaineet visusti turkissa. Äiti oli aloittanut Doralle nyt perusteellisen liha-vihannes-riisikuurin, joka on tuntunut auttavan.

Ainakin toissapäiväseen asti.. Äiti soittaa ja käskee listata kaikki Josera papanoiden ainesosat, koska Doran ihottuma oli taas pahentunut. No. Kiva.
Äiti epäilee riisiä, koska se on tosiaan syöttänyt Doralle nyt riisiä ja Joseran papanoissa on riisijauhoa tms. Saa nähdä mitä nyt käy kun riisi jätetään pois..

ps, ollaan kokeiltu myös 'raapimisen estopönttöä', mutta meidän jääräpäähän siitä rimpuilee itsensä irti tai kävelee takaperin............. Ei ole auttanut tähän asti kuin sanallisesti kieltää ja ottaa jalasta kiinni jos meinaa rapsuttaa liian paljon.